Kuva: Esa Happonen
Jääkiekon rikkaus on sen parissa toimivat ihmiset, toteaa vuonna 1985 tuomarikurssin käynyt Petteri Hakala. Hän muistelee kurssista, että pääsi oikein kilpajäähalliin kurssilla. Hakala kertoi aloittaneensa tuomaroinnin minimaalisesta pelaajaurastaan huolimatta, sillä laji kiinnosti ja hän ilmoittautui tuomarikurssille. Jyväskylässä järjestetään seuraava tuomarin peruskurssi tiistaina 14.1.2025. Lisätietoa kurssista ja sinne ilmoittautuminen https://www.ksjt.net/tuomariksi/.
Hän on nähnyt tuomariuransa aikana, kuinka jääkiekkopeli on muuttunut monesta eri näkökulmasta. Erityisesti hänen mainitsemistansa muutoksista nousee esille pelin vauhdin kasvaminen. Siihen esimerkiksi on vaikuttanut sääntö- ja tulkintamuutokset muun muassa pelin virtaukseen liittyvistä kahden viivan syötöstä ”keskiviivan paitsiosta”, taistelupitkä sekä kahvakiekon rajoittaminen. Hän lisää, että vauhdin kasvaessa isojen taklausten hakeminen on vähentynyt, mikä on osaltaan lähivuosina vähentänyt taklausten vastaanoton taitoa. Hän painottaa, että junioreiden valmentamisessa on merkittävä rooli, jotta taklausten vastaanoton taito kehittyisi nuorilla.
Tuomaroinnissa kouluttautumisen ja toiminnan kehittämisen kulttuuri ovat tärkeitä. Tuomariyhteisössä tuomarit auttavat toisiaan kehittymään tuomareina. Tämän avulla tuomaroinnissa kehittyminen voi olla hyvillä valmiuksilla nopeaa, jolloin on kyvykäs viheltämään nopeasti kovatasoisia otteluita. Hän muistelee, kuinka he kävivät katsomassa yhdessä eri tasoisia jääkiekkopelejä yhdessä. Näissä he pohtivat yhdessä koulutusmielessä ottelun tilanteita. Hän kannustaakin käymään katsomassa eri tasoisia pelejä paikan päältä pelien striimien saatavuudesta huolimatta. Erityisesti muita kuin pääsarjaotteluita, jolloin tulee laajemmin erilaisia tilanteita pelissä. Pelejä näkemällä tuomari kasvattaa tilannepankkiaan, josta voi pohtia tilanteiden syntymistä ja niihin reagoimista. Hakala nostaa esille näihin tilanteisiin reagoimisen esimerkiksi kommunikoinnin kuumille pelaajille, mikä on tärkeä pelin johdollisesti. Hän korostaa, ettei tilanteisiin pidä suhtautua ennakkoasetelmia luoden edeltävistä peleistä, vaan kohdata uusia pelejä ennakkoluulottomasti.

Hakala mainitsee, että tuomaroinnin jatkaminen vuodesta toiseen perustuu pitkälti peleihin lähtemisen intoon, mikä tulee peleistä nauttimisesta sekä yhteisön sisällä vallitsevasta pukukoppikulttuurista. Hän lisää, että pelit ovat hyvää vastapainoa työelämälle, kunhan muut elämän osa-alueet ovat tasapainossa. Tuomaroinnin merkityksestä itselleen Hakala korostaa kunniallisesta suhtautumisesta peliin, joka on tasapuolista ja turvallista. Hän kannustaakin lajista kiinnostuneita harkitsemaan tuomaritoiminnan aloittamista. Hän kertoo tuomaroinnin antavan toiminnan mukavuuden lisäksi valmiuksia erilaisten ihmisten sosiaaliseen kanssa käymiseen ja eri tilanteiden läpi käyminen ja niiden selvittäminen kasvattaa itseluottamusta. Hakala kuitenkin muistuttaa tuomareita nauttimaan jääkiekkopelistä yhtä lailla kuin pelaajat. Hän korostaa, että pelaajille pelit ovat päivän ja viikon kohokohtia, joten meidänkin tulee suhtautua samalla kunniakkuudella peliin.